Meillä on menossa jotain ihan kamalaa. Mä en oikeen tiedä, miten tää nyt tälleen, tai siis joo, en osaa enää kirjottaakaan normaalisti. Mun kädet tärisee pahasti ja mun pitää vaan niellä kyyneleet.

Siis mä olin ihan normaalisti tossa aamulla (no okei, päivällä, heräsin vasta yheltä) saanu vaatteet päälleni ja jotain kampasin hiuksia yläkerran peilin edessä ku iskä tuli siihen, ja sen ääni kuulosti jotenki tukahtuneelta ja se sano että se lähtee nyt. Mä en tajunnu et mitään on vialla, ja kysyin ihan normaaliin ääneen ihmetellen et minne. Se sano ettei se tiedä, ja että äiti on käskeny sen lähteä. Mä järkytyin mutten näyttänyt mitään, halasin sitä pitkään ja se itki ja sano jotenki viel tukahtuneemmin et heippa ja mä en saanu sanottua yhtään mitään ja säntäsin vessaan hakee paperia.

Mä seisoin siinä vessan peilin eessä varmaan ties kuin kauan, tuijottamassa itteeni silmiin ja itkemässä. Multa lähti ripsi ja mä toivoin, ja sit mä kans rukoilin, että tää ois vaan ohimenevä juttu ja meidän perhe vois olla taas oikeesti onnellinen. Me ollaan vaan pidetty kulisseja yllä niin kauan, esitetty sellasta happy family - näytelmää jokaiselle, joka on meidän suuntaan katsonut, ja salassa noi on riidelleet liian usein... Ja aina kännissä ollessaan iskä on tullut kertomaan mulle, miten tää päättyy ihan kohta ja ne eroaa ja kaikkea. Ja mä aina siitä järkytyksestä toivuttuani oon aatellu että se on vaan kännisen höpinää. 

Sit kun mä sain itteni koottua ja silmäni pyyhittyä, äiti tulee siihen silleen ihan normisti että meeppäs laittaa lautaset pöytään. Se ei onneks huomannu että olin itkeny ja mä osasin näytellä ihan normaalia. Menin laittaan niitä lautasia yms pöytään ja mulle tuli sellanen viimeinen ateria - fiilis ja sitkeesti mä vaan asettelin siihen viidet, en neljät, välineet normaaliakin nätimmin, ja oikeen panostin, hain pöytään maidot ja leivät ja juustotkin. Huomasin että iskä istu mun koneella ja mä pelkäsin että se ettii uutta asuntoa sieltä (ei ettiny, tarkistin nyt niin se vaan jotain laskuja oli kai maksanu). Pikkuveli istu telkkarin eessä silmät punottaen mut yritti koota ittensä. Mä näyttelin niin hyvin kuin pystyin, panostin täysillä mun rooliin, liimasin pikkusen tekohymynki kasvoille. Istuin pöydän ääreen syömään ja muut ei tullu vaik kutsuttii, pikkusisko oli kait viel kaverillaan leikkimässä. Äiti soitti sille. Iskä lähti ovesta ulos ja pikkuveli tuijotti telkkaria.

Kun saan just syötyä, pikkusisko säntää ovesta sisään huutaen ja itkien "ET SÄ SAA KÄSKEÄ ISKÄÄ LÄHTEMÄÄN MIHINKÄÄN!" ja mä vavahdan, se yrittää rikkoa tän meidän illuusion että kaikki on normaalisti. Yritän lähettää sille telepaattisia viestejä että olis hiljaa, ja se säntää huoneeseensa parkumaan. Mä pakotan ääneni olemaan värisemättä ja kysyn onko jälkiruokaa, syön palan mustikkapiirakkaa ja tuun koneelle kirjoittamaan tätä ja kuuntelemaan Dead by Aprilia. Pikkusisko menee syömään ja itkee vieläkin äidille tota samaa, ettei se saa. Pikkuveli itkee sohvalla äänettömästi ja äiti yrittää, edelleen naama pokerina, selittää sille jotain että ne on nyt iskän kanssa niin pahoissa riidoissa että ne ei kestä olla saman katon alla, ja ne tarvii molemmat muutaman päivän miettimisaikaa. Mä mietin, että valehteleekohan se, häätikö se iskän kokonaan?