Mä en yhtään tiedä miten mun pitäis nyt olla tai mitä tehdä. Haluisin vaan käpertyä tänne sänkyyn koko loppuiäksi, mutta se tuskin on vaihtoehto. Mä en halua kohdata sitä ihmistä.

Mitä mulle tapahtuu nyt? Syksystä asti oon jaksanu viikot vaan siks, että tiesin pääseväni loppuviikosta näkemään häntä. Nyt musta tuntuu että mä en halua mennä edes seurikselle enää. Kattomaan, kun tää on onnellinen - jonkun muun kanssa ehkä. Fb:ssäkin tää päivittää että rakastaa elämää. Ja mua sattuu niin helvetisti etten osaa hengittää.

Kukaan ei ees nää että muhun sattuu. Siis mun oma vikahan se vaan on, kun een ensinnäkään oo kertonut hirveen monelle tästä jutusta ja niille joille oon kertonu, oon valehellu että kaikki on okei ja mulla on nyt parempi fiilis ja kaikkea. Mutta silti, mä vaan toivon että joku tulis ja kuuntelis kun parkuisin ja selvittäisin sille koko sotkun, ja sit halais mua ja ois tukena.

Ei apua voi saada jos sitä ei pyydä. Mä en tahdo pyytää ja kertoa kaikkea.