Tänään hain apua. Äiti kertoi aamulla asioita, ja tuli sellainen olo etten enää kestä. 

Terkkamme, joka on raivostuttava ämmä, teki mulle masennustestin, muttei kertonut tuloksista muuta kuin että kyllä, vaikutan masentuneelta, ja "Olisi parempi jos olisin kuollut"-kohdan ruksattuani ehdotti että tulisin myöhemmin tapaamaan häntä ja rupattelemaan mitä minulle kuuluu. Turha luulo. 

Jotenkin epämukava olo. Toisaalta toivon että ne ottavat sieltä mistä-lie yhteyttä nopeasti ja pääsen jonkun psykologin puheille, mutta toisaalta toivon etteivät muistaisi minua ollenkaan. Sillä ammattiauttajalla oli muuten pelottavan tuttu sukunimi, tunnen kaksi sen sukunimistä ikäistäni ihmistä. Ihan ensimmäiseksi aion kyllä kysyä, onko hän heille sukua, ja jos on... en tiedä haluanko kertoa luokkalaiseni äidille henkilökohtaisia asioitani.

En osaa olla enää luontevasti isäni seurassa. Parempi olla hiljaa, näyttää katuvansa kaikkea ja totella.