Teen tosi usein silleen, että aion sanoa jotain, tai kirjoittaa, mutta sitten viime hetkellä muutan sitä, sellaiseksi etten vahingossakaan paljasta mitä oikeasti olen mieltä tai kerro tunteitani, ja olen mahdollisesti vielä töykeä tai negatiivinen. Onko se itsesuojelua vai pelkuruutta, jonkinlaisen kuoren alle piilotumista?

Mä en koskaan ajattele tätä sinä hetkenä kun jotain tapahtuu ja siihen reagoidaan, vaan kadun jälkeenpäin ja rankaisen itseäni henkisesti. Mä pelkään, että ihmiset, joista mä oikeasti välitän, saa sen kuvan, etten välitä niistä oikeasti yhtään ja hylkää mut.

Mä pelkään niin paljon, etten mä saa vastakaikua, etten mä jaa sitä alkuperäistä tunnetta, jotta se voisi kaikua. Eihän ihminen voi elää tälleen, sehän menee ihan tukkoon ja rikkoutuu sisältä...

Vai pelkäänköhän mä itse sitä tunnetta? Sitä, että se vaan aiheuttaa lisää kipua.